sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Ammatillisessa koulutuksessa on laadukasta opetusta, innostunutta ja ammattitaitoista henkilökuntaa ja halu kehittyä

Julkinen keskustelu ammatillisen koulutuksen opetuksesta käy vilkkaana tällä hetkellä. On hyvä, että ammatillinen koulutus koetaan tärkeänä ja keskustelua käydään. Nostamalla ongelmakohtia julkisesti esiin saadaan päättäjätkin toivottavasti ymmärtämään miten tärkeä asia on taata koulutukselle riittävät resurssit. Ammatillisen koulutuksen rahoitusta on leikattu, mutta sen lisäksi ammatilliseen koulutukseen ei ole riittänyt kaikille aloille ja kaikkiin opetuspisteisiin tarpeeksi hakijoita. Myös tämän takia joudutaan säästämään ja sopeuttamaan.

Pelkona on, että näiden keskustelujen kautta luodaan sellainen kuva, että ammatillisessa koulutuksessa ei nyt tai jatkossa olisi laadukasta opetusta. Opettajien ja johdon syyllistämisen sijaan minä ainakin haluan luoda uskoa ammatillisen koulutukseen ja tuoda esiin niitä asioita miksi sinne kannattaa hakeutua opiskelemaan. 
Opiskelijat mukana koulutuksen suunnittelussa
Ammatillisissa oppilaitoksissa on ammattitaitoista ja kehittymishalukasta henkilökuntaa, joiden sydämen asia on kouluttaa osaavia tekijöitä työelämään. Opetuksen kehittämistyötä on tehty ja tehdään tälläkin hetkellä yhdessä innostuneiden opettajien ja kanssa –ihan reformin eli ammatillisen koulutuksen uudistuksen hengessäkin. Lukujärjestyksissä on opetusta ja yhdessä opettajien kanssa mietitään keinoja resurssien riittämiseen tulevaisuudessakin. Suuri osa opiskelijoista on tälläkin hetkellä työpaikoilla oppimassa ja työllistyy usein välittömästi valmistuttuaan. Osa opiskelijoista on saavuttanut vaaditun ammattitaidon ja siirtynyt työelämään jo maaliskuussa tai ennemminkin.

Keskusteluissa ei saa unohtaa omasta mielestäni reformin tärkeintä tavoitetta – keskittymistä opiskelijan osaamisen varmistamiseen. Ei uudistuksen tavoitteena ole jättää opiskelijaa yksin oppimisensa kanssa, vaan päinvastoin korostaa opettajan roolia opiskelijan osaamisen ja ammattitaidon varmistamisessa jokaisen opiskelijan osalta. Mielestäni itseohjautuvuus ja vastuunottaminen ovat kaikissa ammateissa vaadittavia taitoja ja tärkeitä taitoja elämässä ylipäätään. Myös nämä taidot vaativat oppimista ja ohjausta, eikä nuorta opiskelijaa jolla ei näitä taitoja vielä ole, voi jättää heitteille oppimisensa kanssa.
Jos toimitaan uudistuksen tavoitteen mukaisesti, opetustavalla, -välineillä tai -ympäristöllä ei ole merkitystä -kunhan opiskelija oppii ja opettajat varmistavat, että hän osaa. Vaikuttaa nopeasti ajatellen yksinkertaiselta ja joku voi sanoa, että tätähän opettaminen on aina ollut. Jokainen opetustyötä tehnyt kuitenkin tietää, että se olisi helppoa ja yksinkertaista, jos kaikki oppisivat samalla tavalla ja kaikki oppisivat sen juuri sillä tavalla miten opettaja sen opettaa. 
Perustyökansiot, työohjeet ja vertaisoppiminen auttavat
opetuksen yksilöllistämisessä.
Ammatillisella koulutuksella on kunnianhimoinen tavoite kehittää opetusta ja ratkaisuja siihen, miten opiskelijoiden yksilölliset tarpeet voidaan entistä paremmin huomioida koulutuksessa ja kaikkien osaaminen varmistaa. Tämä vaatii mm. opettajien opetustaitojen vahvistamista ja opettajien välisen yhteistyön lisäämistä. Meillä on paljon opettajia, jotka omassa työssään ovat jo nyt vieneet näitä asioita eteenpäin ja näitä toimintatapoja meidän pitää tuoda julkisuuteen entistä vahvemmin näkyviksi.  
Valitettavasti tätä uudistustyötä tehdään samaan aikaan kun ammatilliseen koulutuksen rahoitusta leikataan. Julkisuudessa keskitytään leikkauksiin ja siihen miten huonosti asiat ovat tai miten huonosti ne tulevat olemaan. Samaan aikaan opettajilta vaaditaan muuttumista. Yhteiskunta muuttuu ja opettajuudenkin on muututtava. Tämä hokema muuttuu helposti opettajan mielessä muotoon -Sinä teet opettajana asiat väärin –muutu- ja tee asiat uudella ja paremmalla tavalla.
Lähihoitaja- ja turvallisuusalan
opiskelijoiden projektioppimista.

Mitä jos muutetaankin sana muututtava sanaksi muunnuttava. Yhteiskunta muuttuu ja opettajuudenkin on muunnuttava. Muuntuminen ei koske ainoastaan opettajan työtä vaan kaikkea työtä. Onkohan enää olemassa työtä, jonka voi tehdä täysin samalla tavalla kuin vuosikymmen sitten?

Muuntuva opettajuus. Muuntuva opetus. Sisältäisikö se sanoman, ettei ammatillisen opetuksen uudistuksessa ole tarkoitus heittää pois kaikkea vanhaa ja tuoda tilalle jotain täysin uutta, vaan muuntaa opetusta opiskelijoiden tarpeiden, tilanteiden ja muuttuvan yhteiskunnan ja työelämän vaatimusten mukaan.
Muuntuva opettajuus käsitteen on omaan ajatteluuni heittänyt kollegani Jarmo Huttunen. Tästä käsitteestä kirjoitan lisää tulevissa teksteissä. Olen myös edellisessä tekstissäni tuonut esiin, että myös meidän oppilaitosten esimiesten tulee muuntua. Viime blogissani lupasin jo seuraavassa tekstissäni pureutua omaan pedagogisen johtamiseeni. Siitäkin aion jatkossa kirjoittaa.

Ammattikoulussa ei todellakaan opita vain pulpetissa istumalla.
 
 

Ryhmäytymispäivä opintojen alussa

tiistai 15. marraskuuta 2016

Opettajuuden on muututtava –mutta olisiko johtajuudenkin?


Jokainen opetustyössä oleva on varmasti kuullut, että opettajuuden on muututtava.
Aihetta pohdiskellessani löysin kirjahyllystäni teoksen vuodelta 1997, joka käsittelee opettajaa koulun muutoksessa. Teoksessa Pasi Sahlberg tuo esiin, miten koulun muutoksessa oppilaiden ja opettajan välinen vuorovaikutus on pysynyt samanlaisena. Opettaja puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Opettajat kysyvät ja oppilaat vastaavat. Kyllä me tiedämme miten päin sen pitäisi mennä. Opettajakoulutuksessa ihastuin John Deweyn ajatuksiin siitä, miten opetuksen keskiön tulee olla oppilaan aktiivisessa toiminnassa. Myös Sahlberg siteeraa Deweyta: oppiminen on vastausten etsimistä itse asetettuihin kysymyksiin eli ongelmien ratkaisemista. Dewey korosti oppimisessa mm. keskustelua, oikeiden asioiden tekemistä ja kokeilemista. Hänen mukaansa oppiminen tapahtuu parhaiten erilaisia tietoja ja taitoja vaativien projektien kautta. John Dewey oli yhdysvaltalainen filosofi ja psykologi, joka syntyi vuonna 1859.
Opettajuuden muutostarpeista puhuminen ei siis todellakaan ole mikään uusia asia. Olisiko kuitenkin syytä välillä siirtää huomio oppilaitoksen johtajuuteen. Olisiko siinä jotain muutettavaa? Olen itse toiminut ammatillisessa koulutuksessa esimiehenä noin viisi vuotta ja tässä muutama hälyttävä huomio omaan johtamiseeni ja erityisesti pedagogiseen johtamiseeni liittyen. 
Miten paljon olen opettajien esimiehenä käyttänyt aikaa pedagogiikan kehittämiseen?  Siis ihan oikeasti käyttänyt aikaa tähän. Hävettävän vähän. Paitsi silloin kun jostain tulee palautetta jonkun opettamisesta. Silloin olen pyyhältänyt paikalle kertomaan, että tällaista palautetta on tullut ja näin sinun pitää jatkossa toimia. Johtajana aika tuntuu menevän kaikkeen muuhun kuin oppilaitoksen perustehtävän johtamiseen. Se etten minä ole asiaan ehtinyt puuttua, ei tarkoita sitä, etteikö yksikössäni olisi hyvää opetusta tai etteivätkö opiskelijat olisi oppineet. Mutta aika yksin ovat opettajat jääneet tämän asian kanssa ja ihan liian vähän minä tiedän mitä opetuksessa tapahtuu.  
Millaisin menetelmin olen vienyt koulutuksen ja opettajuuden muutostarpeita eteenpäin? Annan itselleni positiivista palautetta siitä, että yhteisissä veso-päivissä olen nostanut esiin tärkeitä aiheita, kuten opiskelijan kohtaamiseen, oppimiskäsitykseen, opetusmenetelmiin ja opettajuuden muutokseen liittyviä asioita. MUTTA. Veso-päivissä olemme kokoontuneet auditorioon, jossa olen opettajajoukon edessä pitänyt pitkän yksinpuhelun tärkeistä asioista. Ehkä joskus on jäänyt aikaa parille kysymykselle –jos kukaan on enää siinä vaiheessa ollut hereillä. Miksi kuvittelemme, että opettajat oppivat niillä menetelmillä, joista heidän meidän esimiesten mielestä pitää opiskelijoiden kanssa päästä eroon. Jos opetuksen muuttaminen on helppoa, niin miksi me esimiehet emme käytä esimerkkinä henkilökuntaa aktivoivia ja innostavia menetelmiä. Miksi me emme varmista näiden tilaisuuksien jälkeen, että tapahtuiko niissä oppimista? Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon. Sanomalla johtaminen on helppoa.
Miten minä itse opin? Kuinka moni meistä esimiehistä istuu kokouksissa tai seminaareissa innostuneena ja kuuntelee tarkkaavaisesti mitä siellä edessä puhutaan? Seuraavassa tilaisuudessa katso ympärillesi. Näkyykö oppimisesta ja kehittämisestä innostuneita ilmeitä? Näpytteleekö joku tietokoneellaan sähköposteja? Lähettääkö joku tekstiviestejä kollegalleen? (Siitä miten tylsistyy hengiltä.) Uskon, että minä en ole ainoa, joka ei opi ja innostu kuuntelemalla monologeja. Miksi me näissä tilaisuuksissa toteutamme hiljaisuuden pedagogiikkaa, kun olemme sitä mieltä, että opiskelijoiden opettamisessa sen aika on auttamattomasti ohi. Keskustelua on liian vähän ja sitä kaivataan lisää. Löytyyköhän jostain koulutusorganisaatio, jossa on kaikilla tasoilla aikaa ihan oikeaan keskusteluun yhteisistä asioista?

Itse tulin siihen tulokseen, että jotain tarttis omalle pedagogiselle johtajuudelle tehdä ja vähän äkkiä.
Siitä lisää seuraavassa blogitekstissä. 
Tästä kirjasta eväitä pedagogiikan kehittämiseen.

 
 

 

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Itseään ruoskiva esimies ei sammaloidu

Lukuvuoden päättyessä aloitin jokavuotisen itseruoskinnan. Olisi pitänyt olla jämäkämpi. Olisi pitänyt keskittyä olennaiseen ja olla puutumatta lillukanvarsiin. Olisi pitänyt kuunnella ja olla läsnä enemmän. Asioita olisi pitänyt delegoida ja antaa paljon enemmän positiivista palautetta. Olisi pitänyt paremmin pystyä innostamaan, kannustamaan ja tukemaan Olisi pitänyt…olla täydellisen hyvä esimies.

Pohdiskelin asiaa, luin johtajuuteen liittyviä kirjoja ja valaistuin ainakin kahdessa asiassa. Täydellistä tai valmista esimiestä ei ole olemassakaan. Johtajuus on elinikäinen prosessi, jossa ei tulla koskaan valmiiksi. Toiseksi itseruoskinta on hyvästä, jos haluaa kehittyä. Hyvän esimiehen toiminnassa tärkeintä on halu kehittyä ja tarkastella omaa toimintaansa rehellisesti ja avoimesti.

Viime vuosien aikana olen keskittynyt itsetutkiskeluun ja yrittänyt oppia johtamaan itseäni.  Työ on ollut itselle asia, joka on mennyt lähes kaiken edelle. Kollegan kysymys muutama vuosi sitten herätti: Mistä asioista muista nautit kuin työstä? Surullista, mutta minun piti miettimällä miettiä mitä ne voisivat olla. Käytin lähes kaiken vapaa-aikani työhön. Tätä asiaa olen työstänyt muutaman vuoden. Olen välttänyt jatkuvaa iltaisin ja viikonloppuisin työskentelyä ja yrittänyt olla armollinen itselleni, kun kaikkea ei ehdi tehdä hyvin tai asioita jää tekemättä. Olen etsinyt asioita joiden tekemisestä nautin ja joista saan energiaa. Uskon, että kun nämä asiat ovat kunnossa se heijastuu myös työyhteisöön.

Minussa on piirteitä, jotka aiheuttavat ongelmia ja kuormittumista esimiestyössä: vaikeus delegoida, halu miellyttää, vaikeus vaatia ja olla jämäkkä, jonkinasteinen perfektionismi. Olisipa olemassa taikasauva, jolla itsensä saisi hokkuspokkus muutettua. Itsetutkiskelukaan ei välttämättä riitä, koska ihminen on usein lähisokea ja näkee itsensä eri tavalla kuin muut. Jos haluan oikeasti kehittyä tarvitsen palautetta. Mitä oma työyhteisöni haluaa esimieheltä? Miten he näkevät minun toimintani? Kehityskeskusteluissa minulta odotetut asiat ovat aivan samoja asioita, joita johtajuus kirjoissa tuodaan esiin. Esimieheltä odotetaan aitoa läsnäoloa, kiireettömyyttä ja aikaa keskusteluun. Lisäksi toivotaan jämäkkyyttä ja enemmän palautetta. Näihin kaikkiin aion itse panostaa ensi lukuvuonna ja pyytää myös tarkempaa palautetta henkilökunnalta itselleni.

Tiimimestari-koulutus (jota suosittelen lämpimästi) on saanut minut pohtimaan omaa unelmaani. Jostain syystä olen koko ajan ajatellut, että unelmani eivät voisi toteutua tässä työssä. Viime viikolla työstin oppimisopimustani tiimirock-tapahtumassa. Kolmen tunnin session jälkeen oivalsin, että minä voin liittää omat unelmani tähän nykyiseenkin työhöni. Yhteisöllisyys, luovuus, rakkaus ja välittäminen -missä muualla niitä olisi tärkeämpi toteuttaa kuin nuorten koulutuksessa. Lisäksi oman yksikköni henkilökunta on veso-päivässä valinnut välittämisen meidän tärkeimmäksi mainosvaltiksi.
 

Minulla on visio työyhteisöni johtamisesta. Tavoitteena on tehdä asioita yhä enemmän yhdessä ja luoda suora keskustelukanava kaikkien välille. Perinteisten henkilöstökokousten sijaan käytetään aikaa keskusteluun ja yhteiseen suunnitteluun. Puhuva pää ei jaa tietoa, vaan tieto on saatavilla kaikille pilvessä. Haluan itse olla innostunut ja innostava. Syty ja sytytä kirjassa puhutaan omistautuneista ammattilaisista. He ovat työhönsä syttyneitä, sisäisesti motivoituneita henkilöitä, joista on ilo saada tehdä juuri sitä mitä he tekevät. Tällaisella asenteella haluan itse aloittaa uuden lukuvuoden.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Työniloa ja työssäjaksamista tiimivalmennuksesta

”Jos en olisi keksinyt tätä –olisin varmasti ottanut lopputilin. Kun löysin tämän, tuntui kuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Innostusta, iloa, riemua, tuskaa, välähdyksiä, kolahduksia, tunneryöppyjä – kaikkea tätä koulutus on antanut. Tämä se on. Tätä minä haluan. Minun lamppuni syttyi. Tämä on yksi parhaita matkoja, jolla olen koskaan ollut. Tämä on matka itseen sekä matka kohti syvempää ymmärrystä tiimeistä ja tiimien toiminnasta. Tämä juttu on se, josta saan voimaa omaan työhöni. Motivaation säilyttämiseksi ja lisäämiseksi pitää löytää työhön uusia elementtejä ja uusia raikkaita ajatuksia. Juuri sitä tämä on ollut.”

Ylläolevat sitaatit ovat tiimimestariryhmäläisteni kommentteja koulutuksesta, mutta ne voisivat kaikki olla myös minun suustani. Omat fiilikseni työtäni kohtaan ovat muuttuneet täysin reilun vuoden aikana. Olen tyytyväinen ja välillä jopa huikaisevan onnellinen omasta työstäni ja työyhteisöstäni. Olen innostunut (välillä joidenkin mielestä vähän liikaakin J) ja minulla on nyt selkeä suunta siitä, minne haluan mennä yhdessä työyhteisöni ja opiskelijoideni kanssa.

Asioita alkaa ihmeellisesti tapahtua...

Vuosi sitten en olisi uskonut, että olen joskus Espanjassa pitämässä yliopiston tiimiakatemialaisille workshoppia tai keskustelemassa opetuksen kehittämisestä paikallisten valmentajien kanssa. En olisi myöskään osannut kuvailla sitä innostuksen määrää, joka vallitsee kun ideoimme yhdessä San Sebastianin kahviloissa tiimiamismallia. Espanjan matka oli alun perin hyrialaisten opettajien suunnitelma ja minä sain jotenkin ujutettua itseni sinne mukaan. Matkan tarkoituksena oli tutustua tiimivalmennukseen Mondragonin yliopiston kolmen kampuksen liiketalouden alalla sekä kuulla osuuskuntatoiminnasta ja yritysten ja oppilaitoksen välisestä yhteistyöstä. Tässä kuvien muodossa suurimmat kolahdukset matkalta.

Oppimisympäristö
Bilbaon kampus oli oppimisympäristönä värikäs ja leikkisä.
 
Yritykset samoissa tiloissa

"Lasagne-mallissa" yritykset toimivat samoissa tiloissa oppilaitoksen kanssa ja opiskelijat
 tekevät projekteja yritysten kanssa. Osa oppilaitoksen rahoituksesta tulee yrityksiltä.
Opiskelijoita ohjataan omien start-up yritysten perustamiseen opintojen loppuvaiheessa.

Tässä esimerkki yhdestä yrityksestä. Osuuskunta, joka tarjoaa
 3D- tulostus palveluita ja workshoppeja.
Eikä ainoastaan yrityksille vaan myös yksityisille henkilöille.




      Tiimivalmennuksesta


Tiimivalmennuksesta tuttu rakettimalli oli käytössä täälläkin. Siihen oli lisätty perusaineita mm. taloudesta ja lainsäädännöstä sekä erikoistumiseen liittyviä opintoja. Tärkeässä osassa olivat myös opiskelijoiden tekemät oppimismatkat: ensimmäisenä vuonna Suomeen, toisena San Fransiscoon ja kolmantena Intiaan sekä Kiinaan. 

Meidän workshop opiskelijoille ideointitekniikoista



 
Yhteinen hetki aloitettiin dialogiringissä.
 
 


 

 


Esittelyssä tuotiin esiin ensimmäinen ideointitekniikka eli kirjekuoressa oli lehdistä leikattuja kuvia. Jokainen kertoi nimensä, nosti kuvan ja kertoi kuvan avulla jotain itsestään. Opiskelijoille kerrottiin, että sattumanvaraisten kuvien avulla voi etsiä ratkaisua tiimin ongelmaan tai etsiä kateissa olevaa inspiraatiota. Oli mukava huomata, että myöhemmissä tehtävissä opiskelijat hyödynsivät näitä kuvia oma-aloitteisesti.
 
 
Jotta ideoita syntyy, tulee tunnelman olla rento, positiivinen ja avoin. Alkuun rauhoituttiin syvien hengityksen kautta ja sitten heittäydyttiin lapsenmielisiksi sutsisatsi-biisin ja -leikin avulla. Hyvin lähtivät opiskelijat mukaan.


Salmiakki-työpajassa 3 tiimiä yritti keksiä miten salmiakkia voisi myydä muualla kuin Suomessa. Espanjalaisen makuun salmiakki ei ollut –suurin osa sylki ne roskikseen. Tässä työpajassa käytettiin laputusta eli jokainen sai post it lappuja ja koitti keksiä mahdollisimman monta ideaa salmiakin myyntiin.


 Tällaisia ideoita kuultiin:
*tarina vanhasta puusta, jossa kasvoi erimuotoisia salmiakkeja. Jos salmiakkeja söi ne toivat muodon mukaan syöjälleen onnea, rakkautta tai rahaa.
*salmiakkitequila, jossa sitruunan sijaan laitetaan salmiakki suuhun poistamaan alkoholin makua.
*lapset voivat käyttää salmiakkia rakennusmateriaalina tai tehdä siitä esim. käsikoruja, Salmiakki ei ole myrkyllistä, mutta ei myöskään lasten makuun eli jos laittavat suuhun he sylkevät sen pois.
 
Kun tiimit työskentelevät, valmentajat voivat
käyttää aikaa selfieiden ottamiseen.
 












 





Viimeisenä tehtävänä oli jonkin ideointimenetelmän käyttö tiimien omien projektien eteenpäin viemiseksi. Olimme koonneet erilaisten menetelmien esittelyt luokassa olevaan tolppaan. Opiskelijat tutkivat ja kuvasivat innokkaasti näitä ja aika moni käytti oman projektinsa kehittämiseen nk. lootuksen kukka -mallia.





Yhteinen parituntinen päätettiin meidän tiimimestari 67 ryhmämme
perinteen mukaisesti järjettömän halauksen sakramenttiin.

Opiskelijoiden treeneissä Onatin kampuksella

Bilbaon jälkeen suunnistimme kohti Onatia. Tämän paikkakunnan erikoisuus on teollisuus, jonka yrityksistä suurin osa on työntekijöiden omistamia osuuskuntia. Rakettimallit olivat täälläkin hyvin esillä. Saimme paljon hyödyllistä tietoa Valtteri Melkolta, joka on valmistunut Jyväskylän tiimiakatemiasta ja toimii täällä tiimivalmentajana. Opiskelijat olivat keskittyneitä omiin projekteihinsa, mutta esittelivät mielellään meille mitä olivat tekemässä.
 

Onatissa pääsimme seuraamaan Koren-tiimin treenejä, joissa
tiimin jäsenet kertoivat lukemistaan kirjoista. Jokaisen tulee lukea
 vuodessa 15-20 kirjaa. Tiimi esitteli myös omat projektinsa ja pyysi meiltä
palautetta ja ideoita niihin.


Irunissa opiskelijoiden Drops-tiimi äänesti visiostaan
 
Viimeinen tutustumiskohteemme oli Irunin Lab, jossa toimii myös suomalainen tiimivalmentaja Annamari Törmänen. Pääsimme opiskelijoiden treeneihin seuraamaan miten he viimeistelivät tiiminsä visiota. Tällainen siitä tuli: Drops wants to be a passionate company which loves what we do, trying to make a change and a positive impact in the society. Our Company amy is to be sustainable, being our bases the professionalism, respect and honesty.
 
 
Irunissa ideoimme valmentajien kanssa mahdollisia yhteistyökuvioita tulevaisuudessa. Voisiko opiskelijoista joku tulla tekemään loppuprojektinsa Suomeen meidän kouluihimme? Voitaisiinko Suomen learning journey tehdä yhdessä ammatillisen puolen tiimivalmennusta toteuttavien koulujen kanssa? Olisiko meillä jotain annettavaa Basque-maiden ammatilliseen koulutukseen, jossa tiimivalmennusta ei vielä juurikaan ole käytössä? Meidät luvattiin myös ottaa vastaan, jos haluamme tulla pidemmäksi aikaa näille kampuksille harjoittelemaan valmentamista.
 
 
Tiimiakatemian Study planin sisältöä

Joskus pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Minä vaikutuin tiimivalmennuksen tuloksista Espanjassa (tai Basque-maissa kuten he itse tätä aluetta kutsuvat), mutta matkan tärkeintä antia oli myös kuulla Hyrian toiselta opettajalta, Alinalta, miten hän tätä tiimivalmennusta omassa opetuksessaan toteuttaa. Tästä mallista aion kertoa lisää seuraavassa blogitekstissäni.
Tässä hahmotelmaa Alinan tiimivalmennusmallista Hyriassa
Itse olen vienyt tiimivalmennuksen työkaluja jo omaan esimiestyöhöni ja unelmani on työyhteisö, jossa toimitaan yhdessä innostuen, välitetään toisista ja vaaditaan sekä itseä, että muita tekemään oma osuutensa yhteisen tavoitteen eteen. Unelma työyhteisöstä, jossa keskustellaan paljon ja kuunnellaan kaikkia. Unelma työyhteisöstä, jossa esimiestä ei tarvita käskemään ja vahtimaan vaan valmentamaan, innostamaan ja innostumaan.

Tässä unelmassa minulla on jo vahvuutena henkilöstö, joka antaa minulle mahdollisuuden olla oma innostunut itseni ja lähtee ennakkoluulottomasti mukaan esimiehen kokeiluihin. Tämä meidän tiimimme oli veso-päivässä yhdessä sitä mieltä, että yksikkömme vahvuus olemme me itse.



perjantai 18. maaliskuuta 2016

Asiaa positiivisuudesta

”Ollaan positiivisia!”  ”Ajatellaan positiivisesti!” Tuntuu jo itsestäkin, että olen töissä hokenut positiivisuuden sanomaa kuin mantraa ja uskonut, että kunhan kaikki yhdessä hymyillen hyppäämme ihanalle positiivisuuden pilvenhattaralle saamme aikaan onnellisen työyhteisön, jossa kaikilla on hyvä olla.  

Kahvipöytäkeskusteluissa asiaa on aina välillä sivuttu ja perisuomalaiseen tapaan heitetty epäilyksen siemeniä tai tuotu esiin raakoja tosiasioita elämästä. Osa uskoo, että kyllä Siperia opettaa ja se siitä vielä rauhoittuu. Osa on jo tottunut tai turtunut tähänkin asiaan hurahtaneeseen koulutuspäällikköön. Tosiasia on se, että kukaan ei sisäistä tätäkään ajatusta muutaman teennäiseltä kuulostavan kehotuksen perusteella eli jos odotan positiivisuutta –pitää asiaa avata enemmän niin henkilökunnalle kuin itsellenikin.
Tästäkin aiheesta löytyy todella paljon kirjoja. Tämän tekstin kirjoittamiseen ja ajatuksiin ovat vaikuttaneet erityisesti kuvassa olevat kirjat.
Positiivisuus ei minustakaan ole sitä, että aina pitää hymyillä, olla tekopirteä tai että ongelmat ja murheet vain unohdetaan ja lakaistaan maton alle. Elämä ei ole aina oikeudenmukaista ja suurien kriisien kohdalla voi tuntua loukkaavaltakin jos joku kehottaa vain ajattelemaan positiivisesti. Elämään myös kuuluvat kaikenlaiset tunteet ja negatiivisten tunteidenkaan tukahduttaminen ei ole hyvästä. Jarkko Rantanen neuvoo kirjassaan unohtamaan sellaisen positiivisen ajattelun, jossa kaikki negatiiviset ajatukset tulee kääntää positiivisiksi. Hyvää positiivista ajattelua on ajatella myönteisesti kaikista tunteistaan myös negatiivisista.

Positiivisuus on omien tunteiden käsittelyä ja itsetuntemusta. Omat ajatuksemme aiheuttavat meille paljon ahdistusta. Roikumme kiinni vanhassa, pelkäämme tulevaa, märehdimme samoja asioita uudelleen ja uudelleen, moitimme ja syyllistämme itseämme jne. Usein myös vuodatamme näitä muille työyhteisössä. Ei ole kenellekään hyväksi jatkuvasti velloa negatiivisissa tunteissa ja niiden tuominen työyhteisöön voi vaikuttaa muidenkin jaksamiseen. Omaa ajatteluaan ja tunteiden käsittelyä voi kehittää. Tämän voi vaikkapa aloittaa tarkkailemalla ja tiedostamalla omia ajatuksiaan ja keskustelunaiheitaan -ovatko ne pääasiallisesti positiivisia vai negatiivisia.
 
Positiivinen asenne on osa ammatillisuutta ja työelämätaitoja. Kun omaat hyvän asenteen -suhtaudut työhösi myönteisesti, olet motivoitunut, sitoutunut ja haluat kehittyä työssäsi. Olet aidosti ylpeä työstäsi ja haluat tehdä sen parhaalla mahdollisella tavalla. Toimit asiakaspalveluasenteella ja asetat yhteisön edun oman etusi edelle. Ihmissuhde- ja asiakaspalvelutyössä (ja aikuisena) pitää osata hillitä omia tunteitaan ja minusta työnantajalla on oikeus olettaa, että asiakkaat ja työkaverit kohdataan myönteisesti. Jos on huono päivä –senkin voi sanoa, mutta samalla miettiä miten voisi suojella muita omalta huonolta ololtaan ja olla tartuttamatta sitä.
Positiivisuus on vuorovaikutustaitoja. Sosiaalisesti kyvykäs henkilö tulee toimeen muiden kanssa. Hän haluaa ymmärtää muita, kuuntelee, kannustaa ja osaa virittäytyä samalle aaltopituudelle erilaisten ihmisten kanssa. Aito kiinnostus, kunnioitus ja arvostus heijastuvat vuorovaikutukseen ja usein myös metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Positiivisen uudelleensommittelun avulla on mahdollista kehittää suhtautumistaan toisiin. Siinä tulee unohtaa kaikki henkilöön liittyvät ennakko-asenteet ja luoda uudenlainen myönteinen mielikuva hänestä. Oman suhtautumistavan muutos voi muuttaa ratkaisevasti yhteistyötä tuon henkilön kanssa. Tätä kannattaa kokeilla myös opiskelijaryhmän kanssa.
Positiivisuus on optimismia. Se tarkoittaa sitä, että uskoo ratkaisujen löytymiseen ja siihen, että asiat järjestyvät. Optimisti keskittyy vahvuuksiin, toimii ongelmatilanteissa aktiivisesti ja tsemppaa muutkin mukaansa. Vastakohtaisesti pessimisti huomaa vain ongelmat ja vaikeudet ja helposti juuttuu märehtimään niitä tai vanhoja asioita näkemättä ratkaisuja tai mitään hyvää asioissa. Pessimismin ilmenee myös valittamisen kulttuurina, johon törmää monessa työpaikassa. Itse ainakin toivon omaan työyhteisööni ja lähelleni valoisia ja elämänmyönteisiä henkilöitä, jotka luovat meille kaikille uskoa ja toivoa tulevaisuuteen.
Positiivisuus on kiitollisuutta siitä mitä sinulla on. Useissa kirjoissa neuvotaan kirjoittamaan päivittäin ylös asioita joista on kiitollinen. Tutkimusten mukaan tällainen kirjoittaminen lisää onnellisuutta. Positiivisuus on kykyä iloita elämän pienistä asioista ja huomata kaikki hyvä ympärillä. Kun pyrkii elämään tässä hetkessä -ei kadu asioita joita teki tai ei tehnyt, eikä murehdi asioita joita tulevaisuudessa voi tapahtua. Ihmisen ajattelulla on uskomaton voima. Jos uskot ettet osaa jotain tai ettet selviä jostain –alitajuntasi alkaa toimia ajatustesi suuntaisesti ja aivosi ikään kuin aktivoituvat jarruttamaan toimintaasi. Sama tapahtuu myös toisinpäin. Myönteisyys, usko itseesi tai muihin aktivoi haluamiasi asioita tapahtumaan. Se mihin keskityt lisääntyy ja positiiviset tunteet synnyttävät positiivisia asioita elämääsi.
Positiivisuus on terveytesi hoitamista. Negatiivinen ajattelu on uuvuttavaa. Se vie energiaa ja saa elimistömme voimaan huonosti.  Jos ajattelemme jatkuvasti vaaroja, ongelmia ja epäonnistumisia –elimistömme tulkitsee ne oikeiksi uhkiksi ja virittää kehon puolustusreaktiot käyntiin.  Elimistömme on tällöin omien negatiivisten ajatustemme vuoksi stressitilassa ja jatkuessaan kauan tällainen lievä stressi on erityisen vaarallista terveydelle. Positiiviset tunteet puolestaan alentavat verenpainetta, vahvistavat immuunipuolustusta ja edistävät terveellisempiä elämäntapoja sekä sairauksista toipumista.
Mitä tähän loppuun nyt sitten sanoisi kuin että hypätään yhdessä hymyillen ihanalle positiivisuuden pilvenhattaralle ja saamme aikaan onnellisen työyhteisön, jossa kaikilla on hyvä olla. ”Ollaan siis positiivisia ja ajatellaan positiivisesti, ja ennen kaikkea käyttäydytään positiivisesti niin itseämme kuin kaikkia muitakin kohtaan J
 
 
 
 
 

torstai 21. tammikuuta 2016

Miten sinä puhuit tänään työkaveristasi?


Kuvittele puhuja, jonka puhe alkaa seuraavasti: Tervetuloa. Huomasitte varmaan saliin tullessanne, että täällä oli aivan kauhea sotku. Tässä salissa oli eilen puhuja, joka ei koskaan huolehdi omia sotkujaan pois. Minä yritin kyllä tulla aikaisemmin, että saisin paikat siistiksi, mutta kun ei sitä yksi ihminen ehdi kaikkea. Minua myös huvitti eilen kun toinen työkaverini tuli pyytämään minulta apua puheeseensa. Hänellä ei tuntunut olevan mitään tajua siitä miten hyvä puhe kirjoitetaan ja ei se kyllä osaa puhuessaan ottaa yleisöäkään mitenkään huomioon. No tämä on tätä. Eihän tässä organisaatiossa toimi yhtään mikään. Itse pitäisi kaikki tehdä ja arvostusta ei saa. Välillä sitä miettii, että millähän meriiteillä tuo johtokin on tänne valittu. Kannustaa ne eivät osaa ja yhteistyötaitoja niillä ei tunnu olevan ollenkaan. Mutta mennään nyt sitten siihen asiaan, josta teille halusin tänään puhua….

Millainen mielikuva sinulle syntyi kyseisestä puhujasta? Arvostava ja kunnioittava? Odotatko innostuneena hänen puhettaan varsinaisesta aiheesta? Muistatko jälkikäteen hänet hyvänä tyyppinä?
 
Suuri osa meistä käyttää työaikaansa muiden tekemisten päivittelyyn. Joku ei osaa tehdä sitä, toinen ei tätä. Yksi ei ole tehnyt töitään, toinen on tehnyt ne väärin ja kolmas liiankin innokkaasti. Samassa keskustelussa tuodaan usein myös esiin se, mitä kaikkea me itse olemme tehneet ja kuinka me osaamme tehdä asiat niin kuin pitää. Toisten moittiminen ja valittaminen on helppoa, mutta onko se keino parantaa asioita? Antaako se meille iloa ja energiaa omaan työhön tai koko työyhteisöön? Mitähän tapahtuisi jos muiden tekemisten tarkkailun sijaan tarkkailisimmekin   omaa käyttäytymistämme ja käyttäisimme aikaa oman toimintamme parantamiseen.
 
Kehitys on niin nopeaa, että tämän päivän tiedot ja taidot saattavat olla huomenna jo vanhentuneita. Tämän johdosta ihmiset itsessään ovat työpaikkojen tärkeintä pääomaa. Uskallatko sinä lähteä kasvattamaan tätä pääomaa tutustumalla itseesi ja kehittämällä itseäsi?  Mitä jos pyrkisitkin jatkossa tarkkailemaan itseäsi ja omaa toimintaasi muiden silmin. Katsoisit kriittisellä silmällä omia heikkouksiasi, pohtisit omaa mieltäsi, valintojasi ja toimintaasi ja pyrkisit kehittämään niitä. Työtä tehdään harvoin myös yksin ja toisten kanssa on vaikea tulla toimeen jos ei tule toimeen itsensä kanssa. Varoitus –tällä saattaa olla myös koko elämääsi muuttava ja innostava vaikutus!

Toisten arvostelu kertoo aina arvostelijan omasta itsetunnosta. Ihmisen, joka oikeasti arvostaa itseään ei tarvitse nostaa omaa arvoaan ylös mollaamalla toista. Huonot ominaisuudet ja itseinho siirretään toiseen kun ei haluta kohdata niitä itsessään. Itsetuntoaan ja itsensä arvostamista voi kehittää. Etsi asioita, joiden tekemisestä pidät ja jotka tuovat sinulle energiaa. Tutki elämääsi, omia tunnelukkojasi ja käyttäytymisesi syitä. Löydä omat vahvuutesi. Kehu, kannusta ja rakasta itseäsi. Pidä huolta itsestäsi. Tästäkin aiheesta löytyy paljon kirjallisuutta ja erilaisia kursseja.

Mistä sinä haluat että sinut muistetaan? Jokainen lausumasi sana hyvä tai huono, muodostaa kuvaa sinusta itsestäsi. Tahaton ominaisuuksien siirto tarkoittaa sitä, että kuulija tiedostamattaan siirtää negatiiviset kommentit muista niistä kertovaan henkilöön itseensä. Tämän teorian mukaan kannattaa kertoa muista positiivisia asioita niin sinutkin muistetaan sellaisena.

Kysyttäessä suurin osa meistä sanoo omaavansa hyvät yhteistyötaidot. Käytännössä tämä tarkoittaa usein sitä, että me tulemme hyvin toimeen tiettyjen ihmisten kanssa. Yhteistyötaidot ovat kuitenkin sitä, että pyrit tulemaan toimeen kaikkien kanssa, et vain niiden jotka ovat samanlaisia kuin sinä tai tekevät asiat samalla tavalla kuin sinä tai niin kuin sinä haluat. Hyviin yhteistyötaitoihin kuuluu kaikkien arvostaminen ja niihin ei kuuluu toisten arvostelu ja haukkuminen selän takana. Muiden kehumisella ja kannustamisella saattaisi olla uskomattomat vaikutukset työyhteisöjen hyvinvointiin.

Asioiden muuttamiseen tarvitaan asennetta, joka koostuu halusta ja vastuusta. Löytyykö sinulta halua itsetutkiskeluun ja työilmapiirin parantamiseen, ja otatko ihan itse vastuun asioista tekemällä tarvittavat muutokset?