Itseään ruoskiva esimies ei sammaloidu

Lukuvuoden päättyessä aloitin jokavuotisen itseruoskinnan. Olisi pitänyt olla jämäkämpi. Olisi pitänyt keskittyä olennaiseen ja olla puutumatta lillukanvarsiin. Olisi pitänyt kuunnella ja olla läsnä enemmän. Asioita olisi pitänyt delegoida ja antaa paljon enemmän positiivista palautetta. Olisi pitänyt paremmin pystyä innostamaan, kannustamaan ja tukemaan Olisi pitänyt…olla täydellisen hyvä esimies.

Pohdiskelin asiaa, luin johtajuuteen liittyviä kirjoja ja valaistuin ainakin kahdessa asiassa. Täydellistä tai valmista esimiestä ei ole olemassakaan. Johtajuus on elinikäinen prosessi, jossa ei tulla koskaan valmiiksi. Toiseksi itseruoskinta on hyvästä, jos haluaa kehittyä. Hyvän esimiehen toiminnassa tärkeintä on halu kehittyä ja tarkastella omaa toimintaansa rehellisesti ja avoimesti.

Viime vuosien aikana olen keskittynyt itsetutkiskeluun ja yrittänyt oppia johtamaan itseäni.  Työ on ollut itselle asia, joka on mennyt lähes kaiken edelle. Kollegan kysymys muutama vuosi sitten herätti: Mistä asioista muista nautit kuin työstä? Surullista, mutta minun piti miettimällä miettiä mitä ne voisivat olla. Käytin lähes kaiken vapaa-aikani työhön. Tätä asiaa olen työstänyt muutaman vuoden. Olen välttänyt jatkuvaa iltaisin ja viikonloppuisin työskentelyä ja yrittänyt olla armollinen itselleni, kun kaikkea ei ehdi tehdä hyvin tai asioita jää tekemättä. Olen etsinyt asioita joiden tekemisestä nautin ja joista saan energiaa. Uskon, että kun nämä asiat ovat kunnossa se heijastuu myös työyhteisöön.

Minussa on piirteitä, jotka aiheuttavat ongelmia ja kuormittumista esimiestyössä: vaikeus delegoida, halu miellyttää, vaikeus vaatia ja olla jämäkkä, jonkinasteinen perfektionismi. Olisipa olemassa taikasauva, jolla itsensä saisi hokkuspokkus muutettua. Itsetutkiskelukaan ei välttämättä riitä, koska ihminen on usein lähisokea ja näkee itsensä eri tavalla kuin muut. Jos haluan oikeasti kehittyä tarvitsen palautetta. Mitä oma työyhteisöni haluaa esimieheltä? Miten he näkevät minun toimintani? Kehityskeskusteluissa minulta odotetut asiat ovat aivan samoja asioita, joita johtajuus kirjoissa tuodaan esiin. Esimieheltä odotetaan aitoa läsnäoloa, kiireettömyyttä ja aikaa keskusteluun. Lisäksi toivotaan jämäkkyyttä ja enemmän palautetta. Näihin kaikkiin aion itse panostaa ensi lukuvuonna ja pyytää myös tarkempaa palautetta henkilökunnalta itselleni.

Tiimimestari-koulutus (jota suosittelen lämpimästi) on saanut minut pohtimaan omaa unelmaani. Jostain syystä olen koko ajan ajatellut, että unelmani eivät voisi toteutua tässä työssä. Viime viikolla työstin oppimisopimustani tiimirock-tapahtumassa. Kolmen tunnin session jälkeen oivalsin, että minä voin liittää omat unelmani tähän nykyiseenkin työhöni. Yhteisöllisyys, luovuus, rakkaus ja välittäminen -missä muualla niitä olisi tärkeämpi toteuttaa kuin nuorten koulutuksessa. Lisäksi oman yksikköni henkilökunta on veso-päivässä valinnut välittämisen meidän tärkeimmäksi mainosvaltiksi.

 

Minulla on visio työyhteisöni johtamisesta. Tavoitteena on tehdä asioita yhä enemmän yhdessä ja luoda suora keskustelukanava kaikkien välille. Perinteisten henkilöstökokousten sijaan käytetään aikaa keskusteluun ja yhteiseen suunnitteluun. Puhuva pää ei jaa tietoa, vaan tieto on saatavilla kaikille pilvessä. Haluan itse olla innostunut ja innostava. Syty ja sytytä kirjassa puhutaan omistautuneista ammattilaisista. He ovat työhönsä syttyneitä, sisäisesti motivoituneita henkilöitä, joista on ilo saada tehdä juuri sitä mitä he tekevät. Tällaisella asenteella haluan itse aloittaa uuden lukuvuoden.